AER sähköistää Valion höyryntuotannon – tuloksena kustannus- ja päästösäästöt

Valio valmistaa kaikki Suomessa myymänsä sulatejuustot Vantaan tehtaallaan. AER (Auris Energiaratkaisut Oy) on jo pitkään toiminut tehtaan lämpökumppanina ja tuottanut Valiolle palveluna kaiken tehtaan tarvitseman höyryn ja lämmön kaasun avulla.

Alkuvuodesta 2022 AER alkaa tuottaa Valion tehtaan höyryä myös 2,5 megawatin sähkökattilalla.

”Tällä ratkaisulla vähennämme CO2-päästöjä ja varmistamme tehtaamme kilpailukykyä”, Valion energiapäällikkö Peter Fabritius kertoo. ”Matalilla sähkön hinnoilla höyrymme tuotetaan ensisijaisesti sähköllä, ja sähkön hinnan ollessa korkea tuotanto painottuu kaasulle.”  

Kaasun ja sähkön vuorottelu suojaa hintapiikeiltä

”Valio on lähtenyt ensimmäisten joukossa hakemaan aitoa markkinajoustavuutta höyryntuotannossaan. Ratkaisu tuo Valiolle kustannussäästöjä, mutta on myös sähkömarkkinoiden kannalta toivottava”, AER:n toimitusjohtaja Perttu Lahtinen sanoo.

Kun sähkön hinta on korkea ja sähköstä markkinoilla niukkuutta, vähentää Valion siirtyminen kaasulle sähkön kokonaiskysyntää. Tällä taas on sähkömarkkinoilla sähkön hintaa laskeva vaikutus. 

”Valion valinta on hyvä esimerkki ratkaisusta, joka on jo nyt linjassa tulevaisuuden vaatimusten kanssa. Energiantuotannon jatkuvan seurannan ja optimoinnin avulla höyryntuotannon päästöt kutistuvat jatkuvasti samalla, kun kustannustehokkuus kasvaa”, Lahtinen jatkaa.

Valion tehdas on malliesimerkki AER:n avaimet käteen -palvelun hyödyistä

Elintarviketeollisuudessa höyryn luotettava saatavuus, eli korkea käytettävyys, on erittäin tärkeää. Lisäksi höyryn tuotantoprosessin pitää olla energia- ja kustannustehokas. 

Kuten muillekin teollisuusasiakkailleen, toimittaa AER Valiolle lämmön ja höyryn avaimet käteen -palveluna, jolloin asiakas voi keskittyä omaan liiketoimintaansa energiantuotannosta huolehtimisen sijaan. AER:n palvelu kattaa kokonaisvaltaisen energiaratkaisun elinkaaren suunnittelusta ylläpitoon, mikä mahdollistaa korkean hyötysuhteen saavuttamisen. 

”Digitaalisuutta hyödyntävä palvelumme optimoi energiatuotantoa automaattisesti tuntitasolle niin, että hyötysuhde ja kustannustehokkuus ovat asiakkaalle koko ajan mahdollisimman korkeita”, Lahtinen kertoo. ”Pidämme huolen, että energiantuotannon palvelumme saavuttavat ja ylittävät niille asetetut tavoitteet.” 

Pääkuvassa vasemmalta oikealle Auris Energiaratkaisujen toimitusjohtaja Perttu Lahtinen, projektipäällikkö Henrik Palmén ja Valion energiapäällikkö Peter Fabritius. Toisessa kuvassa AER:n projektipäällikkö Henrik Palmén.

Kysy lisää:

Perttu Lahtinen, toimitusjohtaja, Auris Energiaratkaisut Oy
p. 040 771 8908
perttu.lahtinen@aurisenergiaratkaisut.fi