Lupauksemme: Energiapalvelumme puolittaa lämmityksen päästöt ja ostoenergian määrän

Me Auriksella toteutamme suurille kiinteistöille ja teollisuudelle tulevaisuuden energiapalveluita avaimet käteen -periaatteella. Investoimme kaikki lämmön- tai höyryntuotantoon tarvittavat laitteet. Asiakas saa puhdasta energiaa palveluna ja maksaa vain käyttämästään energiasta.

Lupauksemme asiakkaillemme on selkeä: energiantuotannon päästöt ja ostoenergian määrä leikkautuvat jopa puolella ja kustannukset jäävät alle nykyisen.

Teknologiariippumattomuus takaa taatusti sopivan lämmityskokonaisuuden

Räätälöimme jokaiseen asiakaskohteeseen sinne parhaiten soveltuvan lämmitys- tai höyryratkaisun. Apuna käytämme muun muassa energiankierrätystä, lämpöpumppuja sekä ainutlaatuisia keskisyviä lämpökaivoja.

Emme ole sidottuja minkään tietyn teknologian tai polttoaineen käyttämiseen, vaan voimme räätälöidä palvelumme asiakaskohteittain niiden erityispiirteiden mukaisesti. Näin pystymme lupaamaan asiakkaillemme, että lämmöntuotannon päästöt ja ostoenergian määrä puolittuvat palvelumme avulla.

Olemme tehneet tulevaisuuden energiaan siirtymisen helpoksi

Asiakkaamme voivat keskittyä omaan liiketoimintaansa samalla, kun päivitämme heidän energiantuotantonsa tulevaisuuden vaatimuksia vastaavaksi. Me huolehdimme kaikesta tarvittavasta.

Aloitamme nykyisen energiankäytön katselmuksella ja teemme tarvittavat investoinnit. Huolehdimme myös lämmitysratkaisun optimoimisesta koko elinkaaren ajan, mikä takaa kustannus- ja päästösäästöjen syntymisen.

  1. Kartoitamme asiakkaan kiinteistöjen nykyisen energiankäytön ja mahdollisuudet tehostaa sitä esimerkiksi hukkalämpöjen talteenoton avulla.
  2. Valitsemme parhaan tavan energiavirtojen kierrätykseen ja kiinteistöjen lämmityksen tuottamiseen.
  3. Investoimme asiakkaan puolesta lämmöntuotantoon tarvittavat laitteet.
  4. Lämmitysratkaisun elinkaaren aikana optimoimme jatkuvasti energiantuotantoa niin, että energiatehokkuus pysyy korkeana jokaisella hetkellä. Vastaamme myös asiakkaan kohteen käytönaikaisesta seurannasta, valvonnasta sekä tarvittavista huoltotoimenpiteistä.
  5. Asiakas voi nauttia taatusti tehokkaasta lämmityksestä, kustannus- ja päästösäästöillä!

Haluaisitko kartoittaa tilanteesi tai kysyä lisää? Ota yhteyttä myyntiimme, ja autamme mielellämme.