Valion höyryntuotanto sähköistyy AER:n avulla – kaasu turvaa sähkön hintapiikeiltä

Valio valmistaa kaikki Suomessa myymänsä sulatejuustot Vantaan tehtaallaan. Auris Energiaratkaisut Oy (AER) on jo pitkään toiminut tehtaan lämpökumppanina ja tuottanut Valiolle palveluna kaiken tehtaan tarvitseman höyryn ja lämmön kaasun avulla. 

Alkuvuodesta 2022 AER alkaa tuottaa Valion tehtaan höyryä myös 2,5 megawatin sähkökattilalla.  

”Tällä ratkaisulla vähennämme CO2-päästöjä ja varmistamme tehtaamme kilpailukykyä”, Valion energiapäällikkö Peter Fabritius kertoo. ”Matalilla sähkön hinnoilla höyrymme tuotetaan ensisijaisesti sähköllä, ja vastaavasti sähkön hinnan ollessa korkea, tuotanto painottuu kaasulle.”  

”Valio on lähtenyt ensimmäisten joukossa hakemaan aitoa markkinajoustavuutta höyryntuotannossaan. Ratkaisu tuo Valiolle kustannussäästöjä, mutta on myös sähkömarkkinoiden kannalta toivottava”, AER:n toimitusjohtaja Perttu Lahtinen sanoo. ”Kun sähkön hinta on korkea ja sähköstä markkinoilla niukkuutta, vähentää Valion siirtyminen kaasulle sähkön kokonaiskysyntää. Tällä taas on sähkömarkkinoilla hintaa laskeva vaikutus.” 

”Valion valinta on hyvä esimerkki ratkaisusta, joka tuo asiakkaalle lisäarvoa ja on jo nyt linjassa tulevaisuuden vaatimusten kanssa”, Lahtinen jatkaa. 

Avaimet käteen -palvelu takaa korkean hyötysuhteen 

Elintarviketeollisuudessa käytetyn höyryn saatavuus, eli korkea käytettävyys, on erittäin tärkeää. Lisäksi höyryn tuotantoprosessin pitää olla energia- ja kustannustehokas. 

Kuten muillekin teollisuusasiakkailleen, Auris Energiaratkaisut toimittaa Valiolle lämmön ja höyryn avaimet käteen -palveluna, jolloin asiakas voi keskittyä omaan liiketoimintaansa energiantuotannosta huolehtimisen sijaan. AER:n palvelu kattaa kokonaisvaltaisen energiaratkaisun elinkaaren suunnittelusta ylläpitoon, mikä mahdollistaa korkean hyötysuhteen saavuttamisen. 

”Digitaalisuutta hyödyntävä palvelumme optimoi energiatuotantoa automaattisesti tuntitasolle niin, että hyötysuhde ja kustannustehokkuus ovat asiakkaalle koko ajan mahdollisimman korkeita”, Lahtinen kertoo. ”Pidämme huolen, että energiantuotannon ratkaisumme saavuttavat ja ylittävät niille asetetut tavoitteet.” 

Lisätietoa:  

Kuvassa vasemmalta oikealle Auris Energiaratkaisujen toimitusjohtaja Perttu Lahtinen, projektipäällikkö Henrik Palmén ja Valion energiapäällikkö Peter Fabritius.

Perttu Lahtinen, toimitusjohtaja, Auris Energiaratkaisut Oy, perttu.lahtinen@aurisenergiaratkaisut.fi 

Peter Fabritius, energiapäällikkö, Valio Oy, peter.fabritius@valio.fi